Minna tulvii syyskuussa – nimittäin mystiikasta ja magiasta!
Minnan Mystiikkaa ja Magiaa -messut ovat kasvaneet niin vallattoman suureksi, että tarjonnasta kertomiseen tarvittaisiin melkein oikea taikuri!
Lauantaina 19.9. klo 10–16 Kauppa- ja Viihdekeskus Minnan kaikki kolme kerrosta täyttyvät mystiikasta, magiasta ja elämyksistä, kun paikalle saapuu yli 50 näytteilleasettajaa, tulkitsijaa ja hoitajaa! Lisäksi päivän aikana nähdään 10 lavaohjelmanumeroa ja koetaan 6 osallistavaa työpajaa.
Tänä vuonna teemana ovat kansanperinteet, tietäjät ja parantajat, ja tämän mukaisesti sukelletaan nyt syvälle kansanperinteen – vanhojen perinteiden, henkisyyden ja käsillä tekemisen maailmaan. Luvassa on mm. karjalaista runolaulantaa, itkuvirsiä, kansanperinnemusiikkia, shamanismia, perinnesaunotusta, varvuilla katsomista ja maatalousmagiaa!
Kauppakeskuksen käytävillä kohtaat juurevat myyjät, taitavat käsityöläiset, tulkitsijat ja hoitajat. Työpajoissa taas pääsee itsekin kokemaan ja kokeilemaan – tarot-tulkinnoista ja intuition vahvistamisesta kehruuseen, äänimatkoihin ja musiikin magiaan!
Näin runsasta kattausta on vaikea mahduttaa yhteen esittelytekstiin!
Onneksi ei tarvitse valita etukäteen – saavu vain paikalle ja kulje uteliaana kerroksesta toiseen!
Tervetuloa Minnaan lauantaina 19. syyskuuta!
Ohjelma
Minna Stage
10.00 Alkurummutus / Roosa Okano
10.10 Varpujen käyttö kansanperinteessä / Nevatar
10.30 Saunarituaalit ja perinnesaunotus / Perinnesaunottajat ry & Taivaannaula ry
11.10 Itkuvirsiesitys: kollektiivinen itkupuhdistus/ Itkuvirsiohjaaja Paula Saraste
11.50 Laululoitsuja ja instrumentaalista musiikkia / Hurja Halla
12.40 Kansanperinteet ja maatalousmagia perinnetilalla / Rauhalahden Kartano
13.10 Kalevalaista runolaulantaa / Arma
13.40 Shamanistinen polku ja parantavien kasvien voima / Roosa Okano
14.20 Kansanperinteen symbolinen syvyys muutoksen tukena / Eeva Maria Leino
15.00 Äänimatka / Yhdeksi Duo
Näytteilleasettajat
1. kerros
- Pitopalvelu Arina
- Zappi
- Marjakorut
- Tarutupa
- Korppi-rumpu
- Eeva Maria Leino
- Tanjan Taika
- Taivaannaula ry & Perinnesaunottajat ry
- Glimmering Deep Design
- Sateen Sali
- Lumolehto
- Foxylox Creations
- Minna Suuronen Design
- Lumokissa
- Keraamikko Paula Härmä
- Studio Life Hanna
- Kalmhalla Tattoo
- Into Tattoo
- Tatuoija Heidi
- Ihmeakka
- Parantaja Pentti ja Tanja
- Noitametsä
- Suden Kutsu
Pohjolan perinnepirtti 2. kerroksessa
- Niko Puumalainen Art
- Hex Couture
- MiruMaa
- Poukaman runotuotteet Johanna Korhonen
- Ultra-lehti
- Jenna Remes Arts & Crafts
- Elegia
- NoitaCafé
- Minttu Yrttisaippuat
- Piilo Fudge
- Juulian Kotileipomo
- Tomperinlahden tila Ay
- Pitkäkosken Mylly
- Uus-Halolan pientila
Työpaja-tupa, 3. kerros
10.15-10.45 KOLLEKTIIVINEN TAROT-TULKINTA
Tulkitsijana Indigoilves, näkijä, noita ja sisällöntuottaja
Indigoilves tekee osallistujille yhteisen kollektiivisen tarot-tulkinnan, joka on monille tuttua hänen YouTube-kanavaltaankin. Miltä näyttää syksyn energiat? Mitä loppuvuosi tuo tullessaan? Tule kuuntelemaan viestit verhon toiselta puolelta. Indigo välittää viestit lempeästi ja rehellisesti tarjoten sinulle avarrusta ja työkaluja joiden avulla voit parhaiten päästä linjaan oman kohtalon polkusi kanssa.
Osallistumismaksu 20 € käteisellä tai MobilePaylla
11.00-11.45 YHTEYS INTUITIOON
Vetäjänä Platina, meedio ja henkinen ohjaaja
Tuntuuko, että arjen kiire ja mielipiteiden tulva peittävät alleen oman sisäisen äänesi? Yhteys
Intuitioon -työpaja on lempeä ja pysäyttävä hetki, jossa opit hiljentämään mielen hälyn ja
luottamaan omaan sisäiseen viisauteesi ohjatusti.
Max 10 hlöä
Hinta 25 €
12.00-12.45 POHJOLAN NAINEN
Vetäjä Anu Jaaranen, elämänvoimakeskus Ikiaikainen
Tunnetko Pohjolan naisen virtaavan energian itsessäsi tai tunnistatko sitä Suomalaisissa naisissa? Miltä se voisi näyttää ja tuntua? Kalevala kertoo Pohjan akasta mystisenä, voimakkaana valtaa pitävänä ja ilkeänäkin naisena. Entä jos akan syvemmistä kerroksista kuoriutuukin esiin intuitiivinen, sensuellin feminiininen, juureva, vahva ja samalla lämmin sekä lempeä nainen? Tässä työpajassa laskeudutaan pohjustuksen jälkeen äänimaljojen, rummun ja kosh-kellon soidessa pohjolan feminiinienergian juurille muistamaan ja avaamaan tuota energiaa virtaamaan. Myös miehet voivat osallistua työpajaan tuomaan mukanaan maskuliinista energiaa.
Hinta 18 €
13.00-13.45 VAHVISTA SELVÄAISTEJASI
Vetäjänä Platina, meedio ja henkinen ohjaaja
Pohditko ovatko herkät havaintosi sittenkin vain mielikuvitusta? Vahvista selväaistejasi -työpaja on käytännönläheinen hetki, jossa opit tunnistamaan, hallitsemaan ja vahvistamaan omia hienojakoisia aistejasi ohjatusti ja turvallisessa ilmapiirissä. Selväaistit ovat luonnollisia vaistojamme – tule oppimaan, miten otat ne käyttöön arjessasi selkeästi ja tasapainoisesti.
Max 10 hlöä
Hinta 25 €
14.00-14.45 ENKELIENERGIATYÖPAJA
Vetäjänä enkeliopas Terhi
Haluatko enkelit vahvemmin mukaan omaan elämääsi? Työpajassa opetan enkelityöskentelyn perusteita. Puhdistetaan omaa energiaa ja virittäydytään enkelitaajuudelle avaamalla sydäntä. Ohjaan sinut lempeästi oman sisäisen viisautesi lähteelle. Pääset tutustumaan omaan suojelusenkeliisi meditaation avulla. Saat pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan mitä sinulle oikeasti kuuluu ja levätä ihanan hoitavassa enkelienergiassa. Työpaja toteutetaan arkkienkeli Mikaelin, Gabrielin ja Rafaelin ohjauksessa ja jokaisen osallistujan kokemus on yksilöllinen. Enkelit eivät ole sidottuja mihinkään uskontoon, vaan kuuluvat kaikille.
Hinta 15 €
Halutessasi voit varata paikan ennakkoon: rumpumatkat@gmail.com
15.00-15.45 MUSIIKIN MAGIAA KALEVALAISTEN LAULUJEN SIIVIN
Arma, taiteilija ja muusikko
Messulavalla Arma esittää kalevalaisia runoja laulettuna ja kansansoittimilla säestettynä. Iltapäivän työpajassa pääset hänen johdolla uppoutumaan musiikin magiaan Kalevalaisten laulujen siivin. Osallistua voit joko aktiivisemmin mukana laulaen tai sitten rennommin ääni- ja soitinmaisemaan sulautuen. Tarvitset mukaasi uteliaan asenteen ja hyödyllistä voi olla pitää mukanasi vesipulloa ja vilttiä/jooga-alustaa. Työpajan päätteeksi varataan aikaa myös keskustelua/kysymyksiä varten.
Hinta 12 €/18 €
Tulkitsijoiden Taivas, 3. kerros
1.Selvänäkijä-meedio Päivi Alanen
2. Mervi Anelma
3. Henkireikä
4. Oona Louna
5. Ikiaikainen
6. Satumaiset Hyvinvointipalvelut
7. Parantavaa Energiaa
8. Enkeliopas Terhi
9. Hilkka Toivanen
10. Sydämellinen Sointu
11. Hengähtäen
12. Astrologi Johanna Karpov
13. Roosa Okano / Ikivirtaus
14. Hetki Kohtaamiselle / Kirsi Lappalainen
15.Victoria Avovirta
16. Suoraksi.fi